Ahdistus on kuin tauti. Ahdistus istuu niin lujassa kiinni tarjoamatta hengähdystaukoa. Ahdistus on kovaa kipua ilman kipua. Olen kuin migreenikohtauksessa päivästä toiseen. Minut on vangittu sohvalle, missä yritän innostua mistä tahansa sarjasta tai edes käsitöistä jotakin tehdäkseni.
Ahdistus vaikuttaa ovelasti, mutta varmasti, kaikkeen arjessa. Ajatukset eivät ole enää omiani. Ne asettuvat kiertävälle kehälle tuutaten mieleeni vuorotellen aiempia epäonnistumisia ja tulevia vastuita, joista en selviä. Tunnen häpeää pienistäkin asioista, jotka ovat jääneet tekemättä.
Toinen hallitsematon ajatusrata vie keskusteluun minua hoitavan terapeutin ja psykiatrin kanssa. keskustelu kiertää yhtälailla kehää. Kuvailen mielessäni heille olotilaani, päiväni päättömyyttä sekä epätoivoa. Välillä höystän mielensisäistä dialogia tuskaisella ilmeellä ja huudahduksella, etten jaksa enää olla olemassa. Välillä pystyn taas asiallisesti kertomaan mielensisäiselle psykiatrille, miten olen yrittänyt parantaa oloani.
Kahden mieltä raastavan ajatuskehän hallitseminen on minulle mahdotonta. Pahaolo rinnassani leviää vatsaan ja nousee kohti kurkkua. Sydän muljuu ja iskee välillä kurkunpäähän. Vaikke se satu, vetää se ajatukset hetkeksi puoleensa.
Sydämestä ajatukset siirtyvät hengitykseen, joka käy vaikeammaksi. Alan vetämään syvään henkeä, jotta saan tarpeeksi happea. Tuska kaivaa myös kyyneleitä esiin. Siinä sohvalla huudahdan jälleen mielessäni, etten jaksa.
Tässä tilassa ahdistuksen hallintaa ei enää ole hyviä keinoja. Olen maannut selälläni jalat ylhällä niitä ravistellen. Olen hengitellyt laatikkoon ja kaikenlaisia numerosarjoja hyödyntäen. Niskaan isketyt jääpalat ovat lähinnä vitsi ja kuminauha ranteessa tai kitkerä karkki suussa yhtä tyhjän kanssa. Tätä ahdistusta ei poista sen pieni häiritseminen.
Olotila on sietämätön ja tunnen jälleen pakokauhua. Olen vain liian väsynyt pakokauhuun, joten käyn jälleen vaihtoehtoni läpi.
Minulle on luotu turvasuunnitelma muutama kuukausi sitten. osaan sen ulkoa, koska kovin monimutkainen se ei ole. Tässä olotilassa turvasuunnitelma käskee soittamaan siinä annettuun numeroon. Se ei kuitenkaan ole oikeastaan vaihtoehto. Mielenterveyden päivystykseen soittaminen ei oikeastaan johda mihinkään. Olen nimittäin kokeiluut tätä vaihtoehtoa muutaman kerran. Siellä arvioidaan, onko minun tarpeen tulla paikanpäälle. Arvioinnin vaiheessa kiltti tyttö inussa astuu esiin ja muutun reippaaksi. Alan myötäilemään minua puhuttelevaa henkilöä ja lupaan, että katsotaan seuraavaan aamuun.
Toinen vaihtoehto on Opamox. Minulle määrätty rauhoittava lääke katkaisee ahdistuksen tunteen ja keventää rinnan painoa selvästi. Tämä toki riippuu annoksesta. Hankalaa opamoxin käytössä on kuitenkin sen väsyttävä vaikutus. Kun olen vaivalla pinnistellyt pystyyn ja yrittänyt hapuilla arkielämän rutiineja edes sohvalla istuen, vie rauhoittava lääke minut takaisin väsymykseen ja usein myös uneen.
Uni on tietysti ihanaa, koska silloin ahdistusta ei tunne. Mutta olen nukkunut viime kuukausien aikana paljon. Väsynyt ja unelias minä raahustaa ilmeettömänä kotona ottamatta mitään otetta perhearjesta. Nukkuva äiti suljetussa makuuhuoneessa pelottaa jokaista perheenjäsentäni. Lapseni tietävät, että voin silloin äärimmäisen huonosti ja mieheni pelkää, että olen ottanut paljon, jopa liikaa lääkkeitä. Pahimmillaan joudun nukkumaan yhtäjaksoisesti parikin vuorokautta välttääkseni ahdistusta.
Kolmas vaihtoehto on se huonoin. Alkoholi vie ahdistuksen pois väsyttämättä minua. Alkoholi rentouttaa ja saa mielen iloisemmaksi. Oikeastaan tällä hetkellä alkoholi tuo hiukan entistä minääni, sitä oikeaa minääni esiin. Nousuhumalassa voin nauraa, olla rentoutunut ja vapautunut. Ajatukset eivät enää ole pelkästään toivottomia, vaan voin saada idoita ja jopa innostua. Tietysti tämä on vain harhaa. Alkoholin vaikutuksen haihduttua olo on jälleen ahdistunut, mutta myös pettynyt. Alkoholin käyttö hävettää, se ei ole arvojeni mukaista. Enkä haluasisi lasteni tottuvan siihen, tai pitävän sitä normaalina.
Onko muita vaihtoehtoja?
Kuolema lopettaisi surkean oloni. Mutta samalla se siirtäisi sietämättömyyden ja tarkoituksettomuuden muulle perheelle. Tietoisuus tästä saa minut jälleen tyytymään johonkin edellä kuvatusta kolmesta vaihtoehdosta.
Kun kaikki ahdistaa 